Mitä tehdä, kun sydämeen sattuu?
Millä korjata haavat mitkä on auenneet?
Kuka puhaltaa pipiin mikä ei koskaan parane?
Sinä itse
Sinä itse parannat haavasi
Sinä itse nuolet vereslihalla olevat viillot
Sinä itse kasaat palasista itsesi uudelleen
Sinusta ei ehkä enää koskaan tule täysin ehjää,
mutta sinusta tulee uniikki, erilainen
sellainen, jota ei ole toista.
Sellainen, josta sinun täytyy oppia olemaan ylpeä.
Olet taas oppinut uutta, vaikka se onkin tapahtunut
syvien haavojen kautta.
Mutta muista, se olet sinä ei kukaan muu.
MYRSKY
Tumman veden äärellä istuu salaisuus.
Se tuijottaa virtaavaan veteen.
Se miettii mitä vedessä on,
mikä värjää sen mustaksi ja peittää pohjan ja sen aarteet.
Joen toisella puolella istuu totuus ja sen vierellä valhe,
taistellen kumpi selviäisi, jos putoaisi veteen.
Vedessä asuu pelko ja mustasukkaisuus,
joiden yli virtaa rakkaus.
Rakkauden huuhtoessa pelon mukaansa, se tietää,
että pelko häviää.
Se ei ota mukaansa valhetta, vaan totuuden,
salaisuuden se jättää istumaan paikoilleen,
sillä ne saavat jäädä, niitä ei puhdas sydön tarvitse.
Kun tulee myrsky, repii se mukaansa kaiken.
Huuhtoo mukaan valheen, salaisuuden ja
sotkee rakkauden, pelon ja mustasukkaisuuden.
Saa pohjamudat nousemaan ja veden muuttumaan sameaksi.
Kaivaa syvyyksistä epätoivon, tuskan ja vihan.
Repii kallion seinämistä surun,
ahdistuksen ja raivon, muuttaen ne yhdeksi
suureksi vellovaksi massaksi.
Myrskyn laantuessa, mitä jää jäljelle?
Yksi suuri kyynel, jonka pyyhin pois ja rakkaus,
joka voimakkaimpana aaltona huuhtoo kaiken muun rantaan,
palaten puhtaana takaisin.
Sinä olet minun rakkaus.
Sinä huuhdot kaiken muun pois.
Sinä olet voima, jota ei murskaa mikään,
Sinä olet minun.
Sinua en pyyhi kyyneleen mukana pois,
vaan kielelläni suupieleltäni saalistaen,
nielaisen sinut uudelleen sisääni.
Sinä täytät minut ja Jumalani,
minusta tulee taas ehjä.
Matkalla, yhdessä sinne minne tavalliset ihmiset eivät uskaltaisi koskaan kulkea. Myrskyyn joka olisi meidän kotimme, pimeys joka olisi meidän turvamme. Keräisimmekö sielujemme rippeet ja kokoaisimme niistä yhden. Yhden mutta sitäkin vahvemman. Sitä sielua, ei tuntisi muut, eikä sinne näkisi kuin pimeys joka toisi valon. Katsoisimmeko toistemme sisään, silläkin uhalla mitä näkisimme. Veisikö se meidät matkalle josta ei ole paluuta. Ei sanoja, ei selityksiä, vain kaksi ihmistä joiden lasiovia ei kukaan ole rikkonut. Räjähtäisikö ne pirstaleiksi ja sirujen sulaessa maahan, katoaisivat. Eläisimmekö ikuisesti, meidän maassamme, jonne pääsevät vain ne joille lasiseinämme siru olisi eksynyt.
Sinä sanoit, että silmäni ovat mystiset.
Sinä sanoit, ettet voi katsoa niihin kauaa, koska niihin uppoaa ja ajantaju katoaa.
Mutta katso vain, katso kauan.
Katso niin kauan, että näet kuka olen.
Mitä näet?
Näetkö pohjattoman halun rakastaa ja tulla rakastetuksi.
Näetkö pelon, kaipuun, pohjattoman surun ja epätoivon.
Mutta katso silti, älä pelkää.
Minä haluan katsoa sinuun.
Syvälle sinne minne kukaan ei ole ikinä katsonut.
Minä haluan nähdä sinut juuri sellaisena kuin olet.
Katsotaan toisiamme niin kauan, kunnes nähdään se kaikki mitä toisessa on.
Kun olemme sen nähneet, voimme päättää katsommeko tulevaisuuteen yhteisin silmin vai suuntaammeko katseemme toisistamme pois.
Minä en tiedä mitä tunnen, mutta haluan tietää.
Haluan tietää pystynkö enää rakastamaan. Joten pyydän, katso minuun, katso niin kauan että näet, älä pelkää, lupaan etten minäkään.
Olen nähnyt ja kokenut tässä elämässä melkein kaiken. Olen saanut maksaa virheistäni kalliisti ja elämäni on hajonnut tuhansiksi sirpaleiksi. Minut on isketty maahan, mutta olen aina noussut ylös. Olen joutunut taistelemaan että selviytyisin, olen katsonut kuolemaa silmästä silmään.
Olen polttanut siltoja takanani ja tulen polttamaan niitä lisää. Olen ollut heikko sekä vahva, enkeli ja paholainen. Olen ollut rakastettu sekä vihattu. En elä eilisessä koska se on mennyt, en elä huomisessa koska sitä ei ole. Elän nyt ja olen juuri sellainen kuin olen. Rakasta minua tällaisena, ota minut tällaisena ja rakasta minussa kaikkea sitä mitä olen. Lupaan antaa sinulle kaiken mitä ikinä tarvitset, sillä olethan minun ikuinen kuninkaani tässä helvetillisessä valtakunnassa.
Minä rakastan sinua niin kuin vettä mitä aavikko kaipaa. Minä rakastan sinua niin kuin laiva satamaa mihin saapua ja turvautua myrskyn yllättäessä. Minä rakastan sinua niin kuin mehiläinen kukkaa josta toivoo löytävänsä mettä. Minä rakastan sinua niin kuin autio saari rakastaisi asujaa. Minä rakastan sinua niin kuin rikottu ihminen pystyy. Minä rakastan sinua koko sydämelläni, arpisella, kolhuisella ja ei enää niin ehjänä kuin se on joskus ollut. Mutta minä rakastan enemmän kuin mitään muuta ja vain se on minusta tärkeää❤️
Kauan sitten kadotin suunnan,
Ei ollut karttaa ei kompassia.
Eksyin enkä löytänyt enää kotiin.
Kuljin etsien, Kaaduin ja kompuroin,
Luulin löytäneeni, mutta sieluni väitti muuta.
Se oli rauhaton ja tuskainen.
Oli vain yksi paikka mihin se rauhottui,
Nyt sekin paikka lahoaa ja muuttuu mullaksi
Samalla tavalla kuin kaikki pois menneet rakkaat.
Annoin jo melkein periksi, kun tunsin jotain heräävän sisälläni. En ollut lähelläkään tuota tuttua paikkaa ja silti sieluni tunsi löytäneensä kotiin. Se koti on sinun luonasi, sinä sait sen aikaan. Sinä ja sinun pieni, mutta niin suuri kotisi sai minutkin tuntemaan sen, olen kotona. Minä en tarvitse muuta kuin sinut. Sinä olet minun kotini, enkä enää koskaan halua eksyä. Jonain päivänä minä saan olla siellä sinun kanssasi, eikä mikään, eikä kukaan saa minua pois lähtemään, ellet sinä niin pyydä. Jokainen päivä minä kiitän sinusta Jumalaa, näin oli tarkoitettu enkä halua enää pelätä❤️
Rakasta minua nyt kun olen tässä.
Pidä minusta kiinni, vaikka en olekaan vierelläsi ja kun olen, älä päästä irti.
Katso minua nyt, kuin olisin ensimmäistä kertaa edessäsi. Katso minua, vaikka en olisikaan lähelläsi ja kun olen, niin älä käännä katsettasi. Kosketa minua ajatuksissasi ja kun olen vierelläsi, kosketa minua koko kehollasi ja sielullasi.
Ole minussa, vaikka en olisikaan lähelläsi ja kun olen, tule minuun ja anna rakkautesi virrata minun sydämeeni.
Rakastan sinua, olet minussa.
Pidän sinusta kiinni, vaikka et olekaan lähelläni ja kun olet, en päästä irti.
Kun olet läsnä, katson sinua kuin ensimmäistä kertaa ja kun et ole, katson silti, enkä käännä katsettani.
Kosketan sinua ajatuksissani ja kun olet vierelläni, kosketan sinua kaikella rakkaudella mikä minussa on. Olet minussa syvällä, jossain mihin muut eivät ole päässeet, sinut päästin, enkä päästä pois.
Rakastan sinua joka ikinen hetki, nyt ja koko loppu elämäni❤️
Yksinäisinä öinä, kun maailma on hiljaa, enkä kuule edes oman sydämeni lyöntejä, minä kuulen sinut.
Yksinäisinä hetkinä, kun en pysty tuntemaan mitään, minä tunnen sinut. Vaikka maailma katoaisi, eikä jäljelle jäisi kuin tyhjyys, niin sinä jäisit. Vaikka pääsisin kaikesta irti, niin sinusta en ja vaikka unohtaisin oman itsenikin, niin sinua en pystyisi unohtamaan. Sillä sinä olet minussa, syvemmällä kuin olisin ikinä uskonut kenenkään olevan. Siellä missä epäilys, pelko ja epäluottamus asuu, sinne sinä olet muuttokuormasi purkanut. Järjestänyt paikan rakkaudelle, luottamukselle, uskolle ja toivolle. Nyt siellä on liian ahdasta ja jonkun on annettava paikkansa. Pikkuhiljaa epäilys, pelko ja epäluottamus saavat lähteä, pikkuhiljaa. Sinä jäät.